maanantai 2. kesäkuuta 2014

Siis kävelemään! Ja pyöräilemään!

Kävinpä sitten tänään lääkärin pakeilla. Esiteltyäni polvivaivani, ei hän suoraan juoksua/hölkkää kieltänyt, mutta sanoi että olisi parempi ensin pudottaa painoa ja vasta sitten jatkaa hölkkäämistä (käytän mieluummin termiä 'hölkätä' kuin 'juosta', koska sitä se minun kävelyvauhtia nopeampi liikkuminen on). Ja lisäksi sitä kuntopyörää kannattaa poljeskella. Kyllähän sitä itsekin olisi pitänyt arvella, mutkumutku netissä on blogeja pilvin pimein, joissa ylipainoiset pystyvät suorittamaan juoksukoulun. Ehkäpä minä en sitten kuulu heihin... :)

No, ei muuta kuin kuulostelemaan polvia ja siirtämään juoksukoulua eteenpäin. Ainakin nyt viikon - pari kuuntelen tilannetta, ja tarvittaessa kauemminkin. Tärkeintä nyt on kuitenkin tuo painon pudotus, ei vitosen tai kympin juoksu. Paino onkin nyt varmaan kahteen - kolmeen (-neljään) vuoteen alimmalla tasolla, BMI kuitenkin vielä 32,98. Pahimmillaan se on ollut jopa 36,93. Seuraavat rajapyykit ovat 31,5 (ei enää punnita neuvolassa) ja tietenkin se tasaluku 30 (painon ollessa silloin noin 96 kg).

Ylipronaatiokin tuli katsottua: sitä on, kummassakin jalassa. Jos ei nykyiset Asicsin GT-2000 -kengät toimi, pitänee hankkia ihan varta vasten tehdyt pohjalliset. No, sitä odotellessa.

Päivitys: Reilun kolmen kilsan kävelylenkki ei ainakaan kovin paljoa pahentanut polvikipua. Lisäksi 10 minuutin kuntopyöräilykin auttoi. Ehkäpä kyseessä on vain rasitusvamma, joka paranee oikealla kävely-/juoksutyylillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti