tiistai 27. toukokuuta 2014

No pain, no gain?

Eilen oli pullukan juoksukoulussa vuorossa 45 min kävelylenkki. Kävin sen kävelemässä, ja ihmettelin kun jalat vaan jaksoivat ja jaksoivat. Ei väsymyksestä tietoakaan. Liekö sattunut syömään sitten sopivanlaista energiaa, vai mistä lie oli kyse. Lounaana oli pari makkaraa, coleslaw-salaattia ja kylmäsavulohta (ja välipalana pari lihapullaa). Kävelylenkin pituus oli n. 4,5 km, ja loppumatkasta osan jopa innostuin juoksemaan, kun väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Kai se sitten voi olla niin, että nyt rapakuntoisena kunto nousee nopeasti.

Ongelmiakin tuli: jotenkin kai niksautin selän, kun nyt on alaselkä kipeänä. Tosin jo paranemaan päin. Onneksi tänään onkin päivä 13, ja vapaapäivä lenkkeilystä. Ihan luvan kanssa voisi syödä karkkia (ei kiitos kuitenkin). Polvikin vähän vihoittelee, pitää yrittää kävelyssä ja juoksussa askeltaa mahdollisimman pehmeästi, jottei tule enempää kipeäksi. Penikkataudit ja rasitusmurtuman oireet sen sijaan onneksi loistavat poissaolollaan.

Asiasta toiseen, eli kenkiin. Huomasin Intersportissa puoleen hintaan poistomyynnissä Vibram Fivefingers-paljasjalkakengät, ja ostin pois. En ole niitä juuri vielä ehtinyt testaamaan, mutta tuntuvat kyllä mielenkiintoiselta jalassa. Niillä voi joskus jonkun lyhyen lenkin tehdä. Voisi kuvitella, että jalkaterän lihakset joutuvat töihin eri tavalla, kuin tuetuissa juoksukengissä. Saa nähdä.

Lisäksi kauppareissuilla mukaan on tarttunut tarjoustavaraa enemmän ja vähemmän: Prismasta Asicsin Nimbus-sukkia -50%, Lidlistä Crivit-pyöräilysukkia (4e/pari) ja sen semmoista. Lidlin lenkkareita joku netissä kehui (19,90/pr), mutta 5 sekunnin kokeilu kertoi että minä en niillä ala juoksemaan metriäkään. Jos ne jollekin ovat hyvät, niin ostakoot.

No, tämä päivä pitää olla juoksematta, mutta huomenna jo pääsee liikkumaan. Toivottavasti vaan tuo sade loppuisi...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti